lauantai 11. helmikuuta 2012

Toppi

Vaikka teen lastenvaatteita enimmäkseen niin välillä iskee inspiraatio tehdä jotain muuta. Tämä paita syntyi oikeastaan erilaisten painokokeilujen myötä. Ei aina jaksa piirtää sapluunaa. :) 
Näitä paitoja on useampikin, kaikki tosin erilaisella kuviolla. Yhden paidoista jätän toki ihan itselleni ja loput päätyvät myyntiin. Niistäkin tulee kuvia tänne kunhan saan ne ommeltua kasaan.

Lasten painettuja paitoja

Lasten paitoja on tullut tehtyä monenlaisiakin. Näitä painettuja paitoja teen aika vähän ihan ajanpuutteen vuoksi. Tytön paidan kankaan värjäsin myös itse. Kun olisikin aikaa kaikkeen tarpeeksi! Näitä on toivottu myyntiin enemmänkin.

Villasukat

Tämä talvi sai minut innostumaan villasukkien neulomisesta. Lapsille neuloin tietysti sukat ensin. Piti kuitenkin saada sukat myös itselle kun palelen aina. Kuvion suunnittelussa käytin apuna novitan sukkalehteä. Sukista tuli todella ihanat ja on ne aika usein jalassa. :)

Muovimatto

Suuressa käsityölehdessä (1/2012) oli kiva idea ylimääräisten muovipussien hyödyntämisestä ja olihan sitä pakko kokeilla. Osan paloista virkkasin pienemmällä puikolla ja muutin ohjetta muutenkin hieman. Tällainen siitä sitten tuli.

Kivan värikäs matosta tuli ja oli tätä mukava tehdäkin. Oikean väristen muovipussien löytäminen oli se haasteellisin osio. Osat kupruilivat jonkun verran vielä yhteen liittämisen jälkeenkin. Sen ongelman ratkaisin lämmittämällä mattoa hiustenkuivaajalla ja kävelemällä samalla maton päällä.