keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Söpöstelyhousut pienelle

 Siskon pojalle piti saada pienet ja ehdottomasti myös söpöt housut. 
Housut on kokoa 50-60.
Sen kummempia ohjeita kun en housuja varten saanut niin niistä tuli sitten tällaiset. Tuo harmaa oli jotenkin tosi synkkä yksinään... piti hieman piristää ilmettä vihreällä pallotrikoolla jota sattui olemaan juuri sopivan kokoinen pala tuohon yläosan vuoritukseen ja juna-aplikointiin. Kaava on alunperin ob:n, mutta olen muokannut sitä hieman. Olkaimissa on tarrapalat ja housut myöskin aukeavat toisen teren kohdalta tarroilla.


 Pienoiset kun kasvaa niin vauhdilla eikä vaatteetkaan juuri käytössä kulu niin tein lahkeista käännettävät. Napilla ne myös pysyy käännettynä. :)
Selkään laitoin hieman ryppyä niin ei sitten näytä ihan hullun suurilta pienoisen päällä.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Aplikointeja

Ihan ajan kanssa tuli suunniteltua erilaisia aplikointeja... uskomattoman paljon niiden kanssa näpertelyyn saa kyllä aikaa kulumaan :) Osaan laitoin taskunkin mukaan...












lauantai 25. elokuuta 2012

valopallo

 Ostin Tiimarista ison ilmapallon. Lisäksi oli kahdenlaista paperinarua ja liimaa. Tuota ohutta narua mikä näkyy kuvassa ja sitten myöhemmin lisäsin sekaan paksumpaa. Pallon päälystin kelmulla kiinnittäen sen samalla isoon juomalasiin.
Narujen liimaamiseen käytin vesi-liimaseosta. Puolet vettä ja puolet liimaa.

 Pallon teko ei sitten vaan ollut ihan niin yksinkertaista kuin mitä luulin... tein sitä useampana päivänä antaen muutamien narukieppien kuivua välillä. Narut kun liukuivat pois pallon päältä kesken teon varsin helposti.
 Tämän vaiheen jälkeen naruja pystyi jo lisäämään useamman kiepin ilman että edelliset lähti luistelemaan pois pallon päältä.
Annoin pallon vielä kuivua reilun vuorokauden ennen kuin poistin ilmapallon tuolta sisältä. Sitten irrottelin kelmut pois pallon sisältä. Lasin kohdalle jääneen reiän reunoja vahvistelin vielä ennen pallon ripustamista kattoon. Pallo roikkuu katiskaverkon palan varassa eli sen saa pois helposti siinä vaiheessa kun tarvitsee vaihtaa lamppu.

Lisää keppareita




Muutama lisäkuva tekemistäni keppihevosista... tai poneja kai nuista ennemminkin tuli. :)
Nämä vaaleat tein tilaustyönä yhtä vaille.. yksi omalle tytölle.. vanhemmalle kun tein aiemmin niin pitihän se toisenkin saada.. tasapuolisuuden nimissä. :)
Alempi musta hevonen on myös myyty. Näitä ei ihan kamalasti viitsi tehdä varastoon seisomaan niin tilaustyönä näitä teen ellei ihan tosi mahtava ja inspiroiva kangas osu eteen... silloinhan se on pakko tehdä. :)



trikoohihainen paita

 Collegepaita trikoohihoilla. Paidan kokeilun tein tyttärelleni vanhasta villahameesta ja käytöstä poistetusta topista tuli trikoiset hihat. Kuvassa näkyvät legginsit ovat omia printtikokeiluitani.

Alla näkyvät paidat ovat myyntikappaleita ja lisääkin on tulossa.




tiistai 12. kesäkuuta 2012

Tytöt suunnitteli mekot



Tytöt osaa olla varsin tarkkoja ja suunnitelmallisiakin niin halutessaan... Kevätjuhlaan piti saada uudet mekot ja suunnitelmaan kuului myös kengät, kynsilakka ja hiukset. Kaikki piti olla kohdallaan ja väritkin oli suunniteltu yhteensopiviksi.
Kumpikin suunnitteli mekkonsa itse ja valikoi myös kankaat.
Innostukseni kynsien koristeluun on tarttunut myös tyttöihin. Oransseja pilkkuja keltaiselle pohjalle ja vaaleanpunaisia koukeroita valkoiselle pohjalle... mekkojen värien mukaan. :)
Mekon kukka sekä panta olikin sitten minun pieni lisäys...

Keltainen on se lempiväri...
Pohjana käytin Ottobresta otettua kaavaa.
Vaaleanpunaista ja valkoista

Keltaista ja oranssia

Korviksia

Kangaskukkia... näiden teko on oikeasti aika terapeuttista. :)
En enää muista mistä tuo idea nuihin lähti. Piti kai vaan kokeilla jotain uutta.. alkuun tein aika isoja kukkia kun opettelin tekniikkaa, mutta nyt pienimmät on niin pieniä että tekoon tarvitaan pinsetit avuksi.
Näitä pienimpiä on sitten päätynyt korviksiin.

Isoista tein jonkun laukkukorun ja on niistä tullut myös kaulakoruja, kirjanmerkkejä ja hiuskoristeita. Kukkia meni myös pariin hiuspantaan jotka kylläkin päätyivät omille muksuille. :)

Mikroshortsit

 Tekaisin tällaisia kesäihanuuksia. :)




Näin käy kun pistää lapset kuvattavaksi kesken leikkien... ilme ei ole mikään iloisin. :)

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Keppari


Muksujen kevätjuhlaan tarvittiin yhteen ohjelmanumeroon keppihevonen. Toiset lapset teki nuo päiväkodilla itse, mutta koska meillä oli siihen aikaan muuta niin päädyin tekemään tuon itse tytölle. Alunperin idea oli toteuttaa tuo villasukasta... no meillähän ei ollut mielestäni tarpeeksi kaunista tai isoa villasukkaa...
Kaavan otin ihan suoraan Suuri Käsityö-lehdestä kun en jaksanut sitä itse alkaa piirtämään... ajoittain vaivaa pienen pieni laiskuus. :)





Kangasvarastooni on kertynyt josjonkinlaista kangasta joten suitsiin löytyi nahkaa ja silmiin keinonahkaa. Nuo silmät on kyllä ihan ylihyvin onnistuneet ja aika eläväisennäköiset. Onnistuinpa tuota heppaa säikähtämäänkin kun se seisoi olohuoneen lattialla suitsien teon ajan... ehkä liiankin eläväinen heppa...

Ne sanat joihin ei äiti voi koskaan kyllästyä...
"Äiti on niin taitava ja ihana!" Nuo sanat ja se ilo ja riemu  korvaa kyllä sen kaiken vaivan ja valvotut yöt mitä näiden projektien kanssa aina tulee.
Jäi tämänkin hepan viimeistely ihan viimehetkeen, joten kyllähän sitä yksi yö tuli askarreltua tämänkin parissa.


Kangasvarastostani löytyy myös todella ihanaa ja pehmeää karvakangasta mikä olisi aika täydellistä söpöihin poneihin... suunnitelmissa siis ponien teko kun sen kaavan saa vaan piirrettyä :)

lauantai 12. toukokuuta 2012

Satumaja

Pieni apulainen väsähti kesken päivän. Onneks meillä on tuo ihanainen satumaja työhuoneella. Herättyään kehui vielä hyviä unia nähneensä :)

Satumaja on siis proto takista/kodasta jota tein yhdessä Sanna Saastamoinen-Barroisin kanssa.
Alkuun kun Sanna kertoi ideasta ja pyysi mukaan sitä toteuttamaan olin ensin ehkä hieman hämmentynytkin ajatuksesta tai enemmänkin sen toteutuksesta, mutta ideana se oli niin mahtava että pakkohan siihen oli mukaan lähteä.
Toteutus ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan niin kamalan vaikea kuin mitä aluksi luulin. Aloitus meni tosin ehkä vähän liian myöhäiseksi ja sit tehtiinkin vähän kiireellä, mutta kiireessä jostain syystä syntyykin ne järkevimmät toteutustavat ja paras lopputulos, tiedä sitten miksi näin...täydellisen ihana siitä kuitenkin tuli.


Valmis takki meni kahdesta erilaisesta materiaalista valmistettuna ÖÖ – was it a dream? tapahtumaan  Helsinkiin (9.-13.5.2012).
Mielestäni kuva on aivan mahtavan ihana! Kuvan nähtyäni olin ihan kestohymyä koko päivän ja tuli sitä muutama hetki tuijoteltua :).











Värjäilin jonkin aikaa sitten lankoja kool aid-jauheilla ja tällasia niistä tuli. Mitään en ole vielä näistä saanut tehtyä, vaikka tarkoitus oli tehdä heti jotain.. tyypillistä minua... suunnittelen kyllä ja toteutus jää sitten muiden projektien alle. :) Langat odottavat nyt inspiraatiota hyvinkin täydessä lankakorissa... kunpa aika riittäisikin kaikkeen.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Söpöstely shortsit. Omat tytöt ihastu näihin niin paljon että jo kylmemmilläkin keleillä oli käytössä sukkahousujen kanssa :)                                                         

Näitä meni jo parissa koossa Iisalmen kauppahalliin, Iisalmesta käsin myymälään.
Kangasta löytyy vielä pinkki-ruskeana sekä turkoosi-ruskeana.














Hattu on testikappale rusettihatusta ja oikeastaan siitäkin tuli niin söpö ja hyvä että niitä tulee varmasti tehtyä myös enemmänkin. Saa tilkkuja hyötykäyttöön.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Lepakkohihainen huppari

Muutama koeversio tuostakin hupparista tuli tehtyä, mutta nyt se kelpaa. Testaajatkin sai tietysti omat kappaleet hupparista kun niin kärsivällisesti (useimmiten) jaksoivat hupparia kokeilla muutosten välillä.

Ainakin kuvaan saatiin hymyä :)

Huppari

Lepakkohihainen collegehuppari


122cm
Mitat:
olka-helma 49cm
hihansuu-hihansuu 108cm
kainalo-kainalo 45cm (ympärysmitta 90)

Turkoosi pallot ruskealla resorilla 1kpl



92cm
Mitat:
olka-helma 44cm
hihansuu-hihansuu 86cm
kainalo-kainalo  36cm (ympärysmitta 72)

Vaaleansininen Mikki & Minni 1kpl



74cm
Mitat:
olka-helma 38cm
hihansuu-hihansuu 81cm
kainalo-kainalo 31cm (ympärysmitta 62)

Turkoosi pallot turkoosilla resorilla 1kpl
Turkoosi eläimet 1kpl

Hupparit löytyvät Daiga Daiga Duusta Kuopiosta